Historia

POHJAT

Pollan henkinen isä eli FC Mustat Partnerit perustettiin vuonna 1973, porukan yhdistävänä tekijänä oli alkuun Rellu ja toistuvat jälkipelit "keskiolutseurapiireissä" erinäisissä Tampereen keskustan ravintoloissa. Merkillepantavaa oli seuran poliittinen sitoutumattomuus. Seura kun ei halunnut sitoutua kumpaankaan leiriin (TUL ja SUL), niin siitä taisi tulla hieman vaikeuksia kun 70-luvun ilmapiirissä tuommoista puolueetonta toimintaa ei oikein ymmärretty!

Ensialkuun juuri perustettu porukka pelasi harjoitusotteluita mm. Tammelan ja Armonkallion kaupunginosajoukkueita vastaan ja myös Klasun poikien vastaavaa viritelmää Mansen Maapalloa vastaan.

Viimeksimainitusta MaMan porukasta muuten MustaPee kaappasi pitkäaikaiseksi maalitykikseen Jukka Jokisen! Viralliseen sarjaan eli Tampereen piirin kutoseen joukkue ilmoittautui ensi kertaa kesällä 1974.

Alkuaikoina mukana olivat myös sellaiset enemmän musiikkipiireistä tutut henkilöt kuin Mauri "Moog" Konttinen, Pertti "Veltto" Virtanen sekä Rauli "Rale" Koivisto näin muutama nimi mainittuna.

Porukan huumoria kuvastaen ekojen pelipaitojen väri oli loogisesti musta, vaikka tuolloin väri sai olla vain tuomarin käytössä.... Myöhemmin vaihtui paidan väri valkoiseksi.

MustaPeen laajemman historiikin on tarkoitus valmistua viimeistään seuran 40-vuotisjuhliin 2013. Suuret kiitokset Mälälle eli Pertti Mälkille materiaalin toimittamisesta ja teksteistä, lisäksi alkuaikojen kuvista kunniaa saa kuvaajana toiminut Pertti ”Kaitsu” Laanti

Vierellä olevasta hienosta MustaPeen 70-luvun joukkuekuvasta on erikseen mainittava, että tuon aikaisesta porukasta oikealla alhaalla oleva Sirkeojan Tero sekä kuvasta puuttuva Jari "Eno" Vartiainen olivat mukana Pollan 2005 kauden kesän virallisissa peleissä (Eno vieläkin). Kaukajärven reeneissä toki vierailee vielä muitakin vanhoja MustaPeen miehiä mm. Joksan ja Anan johdolla...

Mustien Partnereiden eli MustaPeen kaudet kuluivat pääosin vitosdivisioonassa, mutta huippuvuonna 1982 joukkue pelasi nelosdivarissa ja kotikenttänä oli Tammela (silloin ruohokenttä oli poikittain pohjois-eteläsuunnassa), kuriositeettina voidaan sanoa että otteluihin myytiin pääsylippuja ja seuran kausikortit olivat myynnissä! Kura-Kake Go-Go! Mimmiliigan joukkuetta kaavailtiin aikanaan nimellä MustaVee, mutta se jäi kuitenkin kehittelyasteelle.

Suomen Cupissakin seura kävi pelaamassa Riihimäellä paikallista RiPsiä (2-div) vastaan ja sinnitteli melkein ekan puoliajan loppuun asti 0-0, mutta lopulta vastustaja onnekkaasti vei pelin 4-0. FC MustaPee kuopattiin lopulta vuonna 1989 Kuorevedellä pelatussa ottelussa paikallista KuoPaa vastaan häviöllä 2-1, tasapeli olisi säästänyt putoamiselta silloiseen alimpaan sarjaan eli kutosdivisioonaan. Motivaation puute ja muut harrasteet veivätkin tämän jälkeen mielenkiinnon osalta porukkaa, mutta osa porukasta siirtyi ns. luonnollisena siirtymänä Pollaan kaudeksi 1990. Moni hyvä peluri kuitenkin heitti alle kolmekymppisenä nappulakengät jorpakkoon, seikka joka nyt ihmetyttää kun nykyistä aladivarijengien keski-ikää ajattelee!

Vuonna 1993 juhlittiin Viikinsaaressa noin neljänkymmenen entisen pelurin voimin MustaPeen 20-vuotisjuhlaa vaikka seuralla toimintaa ei enää silloin ollut. Ilma ja tunnelma saaressa oli hyvä ja silloinen presidenttiehdokas Pertti "Veltto" Virtanen esitti 5 m sekauinnin Pyhäjärvessä. Seuraa ja ry:tä ei ole vieläkään virallisesti lakkautettu.


ALKUTAHDIT

Pallopäät ry:n perustava kokous pidettiin 1984 silloisella Vapaa-ajan maalla (Hakametsän jäähallin ja Kauppaoppilaitoksen välissä ollut näyttelyalue, jossa oli vuokrasaunoja). Perustava kokous sujui isosta väkimäärästä huolimatta siivosti ja vain yksi sai pullosta päähänsä.

Kokouksessa kuuntelemassa oli myös muutama MustaPeehen vielä muutamaksi vuodeksi jäävä mies, mutta heidän nimeään ei perustavan kokouksen pöytäkirjaan läsnäoleviksi ikinä kirjattu. Näin jälkikäteen on jotenkin ymmärrettävää että perustavan kokouksen massiivinen väkimäärä saattoi vaikuttaa siihen että muutama samanhenkinen MustaPeeläinen vielä muutaman vuoden vanhassa seurassa jatkoi.
Juuri perustetun seuran runko koostui siis osin MustaPeen kakkosjoukkueesta ja yhtenä eron syynä idean isän Mauri "Moog" Konttisen mukaan oli, että "kakkonen" ei saanut tarpeeksi vastinetta jäsenmaksuilleen vaan "ykkönen" hyödynsi pelaajamäärältään isomman kakkosjoukkueen rahoja omaan toimintaansa liikaa. Mukaan tuli myös paljon nuorempaa rockhenkistä porukkaa joita ryppyotsaisuus ei liiemmin vaivannut. Näistä suurin osa teki kuitenkin vain lyhyen tähdenlennon jalkapallokentillä (osa farmarit jalassa), mutta muutama jatkoi pidempäänkin. Leipurit ja punkkarit olivat alun runko, seuran nimen Mauri nappasi Tintti-sarjakuvan (Seikkailu Punaisella Merellä) kapteeni Haddockin lausahduksesta... 

Merkittäviä henkilöitä seuran alkuvaiheissa olivat mm. ensimmäinen puheenjohtaja Jarmo "Bloody" Konttinen, tietysti Mauri "Moog" Konttinen, Kari Larmila, Harri Aho, Heikki Jänne ja muitakin Linkosuolla työssä olleita.
Jarmo Konttisen pelinumeroa #11 ei käytetä enää Pollassa, hän menehtyi 80-luvun lopussa Pollan saunaillasta tullessaan yliajon uhrina. Joukkueen kannatuslaulu "Vasen pakki" on Maurin kunnianosoitus edesmenneelle veljelleen.

Seuran nimen tausta selvinnee myös ensimmäisen kokouspöytäkirjan maininnasta:

"Yhdistyksen tarkoitus on pelata enemmän palloa päällä (sekä henkisesti että fyysisesti)"


YLEISTÄ TARINAA POLLAN TOIMINNASTA, TILASTOISTA, TULOKSISTA JA PELAAJISTA

Harjoitukset eli höntsyt järjestettiin alkuaikoina yleensä Kaupissa (lauantai) ja Sorsapuistossa, joskus myös jäähallin kentällä. 1990-luvun alussa siirryttiin sitten nykyiseen Kaukajärven keskiviikko- ja sunnuntaihöntsyihin. Paikalla tuolla nykyään käy aina riittävästi porukkaa, että pelit saadaan aikaan. Runsasluminen talvikaan ei ole estänyt höntsyjä, sillä lumitöitä on tehty tarvittaessa talkoilla...

Jälkipeliä Tampereen yössä keikoilla ja baareissa harrastettiin ahkerasti seuran alkutaipaleella aina viikonloppuisin ja usein viikollakin, siihen tuntui energiaa porukalla silloin vielä riittävän...

Seura myöskin osallistui alkuvuosina erilaisiin turnauksiin mm. 80-luvulla pääsiäisenä Epen järkkäämä TBK-turnaus Pirkkahallissa, lisäksi talvisin pelattiin hankikentillä vielä 90-luvun alussa talvisarjaa, joka olikin mukavaa puuhaa kun kaupunki silloin aurasi kenttiä (Kaukajärvi, Jäähalli ja Ahvenisjärvi) aktiivisesti. Toista se on nykyään kun on hallit, johon ei pääse TamUkaan ja kentät hankien peitossa:(

Oiskohan ne talvisarjat aikoinaan siihen kuivuneet kun 90-luvun alun lamassa kaupunki karsi "turhia" kuluja?

Pelipaidoista; Polla aloitti pelaamisen sarjoissa aikanaan hyvinkin ruppuisilla (ja pienillä) MustaPeen kakkosen mustilla paidoilla. Tyylihän tuolloin oli, että paidat oli vartalonmyötäisiä ja paitoja tilattiin tarkalleen oman koon mukaan (S, M jne), tämä onkin aika huvittavaa näin jälkikäteen ajatellen, kun ne paidat vielä kutistuivat pesuissa ja äijätkin matkalla "kasvoivat"....

Muutama vuosi taisi noilla mustilla mennä kunnes porukka valitsi itselleen vielä silloin harvinaisen AC Milanin punamustan raitapaidan. Ensimmäiset versiot noista teetettiin jo 80-luvun puolella,taisi olla niin, että ensimmäinen versio oli vielä ilman mainoksia. Ensimmäinen mainos punamustissa paidoissa taisi oli Car Evin 80-luvun lopussa (Jälkipainatus ekaan punamustaan?).

Seura teetti myös kaksi verkkarisarjaa punamustana, ekat blancot 80-luvun lopulla ja uudet numeron ja seuran nimen kera 90-luvun alussa, sillä tuolloin porukkaan tuli paljon uutta väkeä kerralla.

Vuonna 1986 suunniteltiin oikein paperilla verkkareiden mallia, huomatkaa väärä vuosiluku Pollan logossa (kuva vasemmalla). Edit. kyllä vetoketjullinen takatasku on kätevä:)

Myöhemmin toiseen? punamustaan paitasarjaan tuli legendaarisen Kukunor-sarjakuvadivarin mainos, loogista toki, sillä nykyään syrjäisellä rannikkoseudulla vaikuttava Monosen Tinke oli silloin mukana joukkueessa. Viimeisimpään, lultavasti seuran kolmanteen painokseen punamustasta tuli sitten Ispin ja Anan hommaamana Kvaernerin ja Triosoftin mainokset. Noista paidoista saattaisi juuri ja juuri löytyä ihmisiltä joukkueellisen verran ehjiä paitoja "vieraspaidaksi".

Vanhimmat pelipaidat eivät kaikki olleet ihan parasta laatua, mutta toisaalta 20 vuotta neljällä paitasarjalla ei se kuitenkaan ihan huonosti ole...

Nykyiseen valkoiseen pelipaitaan (viides sarja?) Kvaerner Powerin ja Alfa Lavalin mainoksilla siirryttiin vuonna 2006, paita on hyvälaatuinen ja paitoja on vielä sen verran hallussa (+ helppo teettää yksittäin), että eiköhän muutama vuosi vielä niillä mennä. Punamustaan paitaan seura voisi perinteiden kunniaksi taas joskus palata!

Muutamia merkittäviä sääntömuutoksia jalkapalloon on tullut Pollan olemassaoloaikana; ensin v. 1992 tuli palautussääntö maalivahdille takaisinantamisessa, tuota ennenhän maalivahti sai ottaa pallon käsiinsä palautuksista ja ainoastaan aikarajoitus (6 s) esti säädyttömän tylsän ajanpeluun loppuvaiheissa. Jonkun aikaa sai vielä rajaheitosta antaa pallon maalivahdin käsiin, mutta tuokin mahdollisuus onneksi poistettiin lisäyksellä vuonna 1997. Tuo palautussääntö onkin varmasti paras uudistus mitä ikinä on jalkapalloon tullut "lähiaikoina". Toinen merkittävä muutos oli myöskin 90-luvulla Suomessa voimaan tullut alasarjojen edestakainen vaihto-oikeus, joka ehkä muutti pelin luonnetta hieman "jääkendon" suuntaan, mutta on varmasti sääntönä ollut erinomainen pienseuroille, jotka eivät taivaita kurottele ja saavat näin helpommin houkuteltua porukkaa mukaan.

Nythän meillä joukkueessa on jo sellaisiakin pelaajia, jotka em. muutoksia ennen eivät ole pelanneet palloa. Monelle nyky-Pallopäälle voisikin olla kova järkytys, jos hommat menisivät vaihtojen osalta niinkuin aikoinaan menivät, pelaajaringin ollessa 25-30 päätä, osa mukanaolleista ei päässyt pelaamaan kuin harvoja jämäminuutteja koko kauden aikana (jos niitäkään). Tietysti niille, joilla oli oikeasti halua kehittyä, tuo toimi hyvänä kannustimena. Nykyäänhän meillä on peleissä menty pitkälti Kaikki Pelaa-mentaliteetilla. Siinäkin on omat hyvät ja huonot puolensa, tavoitteistahan tuo riippuu!

Jälkipelit ja yleinen hyvä henki taisi vanhoina aikoina noin ison porukan koossa pitää. Nykyäänhän on niin paljon muuta hupia, mikä mielenkiinnon pallonpeluusta ja seuratouhusta vie;)

Kesän sarjoissa Pollan taival vuosien varrella on pääosin mennyt 5-6 divisioonassa, tasollisesti huippuna voidaan kuitenkin pitää seuran pelaamista futsalin 1-divisioonakarsinnassa syksyllä 1997. Heittopusseja ei oltu silloin(kaan) vaikka keväällä jo oltiin kakkosessa. Tuolloin muuten samassa sarjassa bongattiin kentältä mm. herrat Popovits ja Ivanov.

Pollan kypsät ilmoittivat itsensä aikanaan kaudelle 2000 piirin KKI-35 ikämiessarjaan, mutta kokeilu jäi vain kauden mittaiseksi, vaikka ikämieskaartia olisi kyllä teoriassa pitänyt olla hyvin sarjaa varten... Pollapapat, joka nyt pelaa ikämiessarjaa on oikeastaan 80-luvun lopulla piirin suosituksesta alkuperäisen Pollan alle tullut Polla 2 ja jotta homma olisi vielä sekavampi, niin nykyinen Polla 2 on sitten tavallaan alkup. Polla 2:n junnuosasto/uusi jengi, jolla silläkään ei ole mitään tekemistä Polla-originaalin kanssa. Jos Pollan ikämiestoimintaa taas joskus herätellään, niin sitten ollaan reilusti (FC) Polla tai Pallopäät, eikä mikään papat. Ugh!

Cup-taikaa etc; Suomen Cupissa 3. kierroksella PalloSeppoja vastaan vuonna 1991 pelattiin toinen puoliaika tasan 1-1. Eka jakso tosin meni 7-0 vastustajalle,.. Pollan aloituksesta 20 sekunnin kuluttua olikin Seppojen pelaaja jo yksin läpi, mutta ei vielä osunut. Jokisen Jukka teki 2. puoliajalla "tasoittavan" maalin ja Polla juhli;) Ei olla Suomen Cuppiin enää sittemmin lähdetty, hmm... melko kallista.

Joukkueen suurin voitto 19-1 on 90-luvun alusta (tarkka vuosi ja vastustaja ovat unohtuneet, mutta Kyröskoskea muistellaan kovasti) ja isoja tappioitahan emme pahemmin muistele. Ainakaan tuollaisia tappioita ei olla varmasti koettu.

Futsalista; kakkosdivarissa pelattiin hienosti muutama vuosi kunnes lopulta puolivahingossa tiputtiin suoraan kakkosesta neloseen. Piiri teki silloin omia järjestelyjään "arpoen" porukat 2-4 divareihin. Neloseen ei sitten enää lähdetty ja v. 2002 futsal-sarjat sitten jäivät osin (sikamaisten) kustannusten sekä vähäisen osanottajamäärän takia.

Vuonna 2005 saatiin joukkue uudestaan mukaan futsal-toimintaan ilmoittautumalla Tampereen Harrastesarjaan Ballheads-nimellä. Joukkue on uusiutunut matkan varrella huomattavasti, mutta divarikonkareista oli vielä 2009-2010 sarjassa mukana Ismo Hirvonen, Antti Kaskimies, Timo "Sillu" Sillanpää ja nuoremmista Jasko Mlivic. Sarja päättyi joukkueen nousuun Harrasteen B-sarjaan. Tuohon B-sarjaan
ollaankin sittemmin juututtu eli pidetty tasomme ylittämättä turhaan itseämme...

Joukkueen alkuajoilta (80-luku) ei ole valitettavasti tilastoja jälkipolville tarjota. Varmana tietona voidaan kuitenkin sanoa että eniten pelattuja pelejä/kausia Pollassa on Jari "Eno" Vartiaisella. Pisimpään maalilla torjunut on Jänteen Heikki. Maalissa pelanneista mainittakoon vielä Harri "Kainalosauva" Pitkämäki ja Jari "Lutsa" Luttinen, joka pelasi myös MustaPeen maalilla pitkään. Kovia maalitykkejä seurassa aikanaan ovat alkuaikoina olleet mm. Jukka "Jupi" Ojanen, Jari "Jippo" Aronen ja 90-luvulla tietysti Jukka "Joksa" Jokinen.

Joksa onkin Pollan eniten maaleja tehnyt pelaaja, joka vuonna 1992 pelasi käsittämättömän 38 maalin kauden 38 vuotiaana!! Kokonaissaldo hänellä lienee vähän alle 200 maalia kesän sarjoissa Pollan paidassa. (Futsalista Jukka ei ole ikinä innostunut.)

Jukan kanssa ja jälkeen maaleja hyvin on tehtaillut myös Jasmin "Jasko" Mlivic (156 maalia kesällä ja futsalissa huikeat 282 maalia) ja Antti "Kaski t. Ana" Kaskimies (137 kesällä ja n. 130 futsal). Alkuaikojen tilastojen puuttuessa heitetään arviona lisäksi, että Jari "Jippo" Arosella on luultavimmin lähemmäs 100 maalia tehtynä Pollan riveissä.

Pollan keskikentällä pitkään pelanneista voi mainita ainakin seuraavat herrat: Kari Larmila, Jyrki "Jykä" Kampman, Jukka "Jupi" Ojanen, Arto "Arde" Karima, Matti "Masa" Repo sekä Ismo "Ispi" Hirvonen. Näistä varsinkin Jupilla, Jykällä ja Ispillä on pelipaikkaansa nähden tehotkin olleet hyvin kohdallaan kesän peleissä. Ispin kunniaksi mainittakoon myös se, että hän on ollut myös futsal-joukkueen kantavia voimia.

Puolustuspään pelaajista Pollassa mainittakoon seuraavat (teräsmies Enon lisäksi) pitkän uran luutineet Jari "Pitkä-Jampe" Laaksonen, Markku "Make" Majamaa, Timo "Kukunor-Tinke" Mononen, Jouni "Kara" Karapalo, Tero "Darts" Sirkeoja ja Ilkka "Ilu" Marttila. Unohtamatta tietysti Pollan aitoa omaa kasvattia, vasenta pakkia Aleksis "Allu" Konttista...

Muista kuvioista tunnettuja Pollassa pelanneita: Mauri "Moog" Konttinen (mm. Kontra), Marko "Judo" Haanpää (olympiaedustaja Barcelonassa), Petri "Tampereen nopein" Hietanen, Toni Pirinen (maajoukkuemies uppopallossa), Mauken lisäksi musiikkipiireistä mm. Juha "Mösä" Miettinen (mm. Kylmä Rinki), Ari"Penso" Pensomaa (mm. Kylmä Rinki), Petri "Pete" Lehtelä (mm. Giddy-Ups), Aki Sirkesalo (höntsyissä joskus mukana 80-luvulla) Juha "Kuide" Kuitu (Control), Pasi Pakarinen (mm. Control ja Pojat), Jari "Jakke" Kivelä (mm. Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut), Tommi Kekoni (mm. Gasoline Girls & Petrol Boys) ja Tero "Soundi" Alanko.

Mukana Pollassa on aikoinaan toki heilunut useita muitakin esim. sukulaisuus- tai työsuhteeltaan (mm. Epe's) rokkitouhuihin liittyviä ihmisiä...

Elokuun alussa 2014 vietettiin seuran 30-vuotisjuhlia tuttuun tapaan Viikinsaaressa ja paikalla oli kolmisenkymmentä Pallopäätä höntsäämässä ja saunomassa. Tunnelma oli hyvä ja olut ja makkara maistuivat vanhoja muistellessa. Paikalla oli hieno kirjo seuran eri vuosikymmenillä pelanneita herrasmiehiä, monella aktiiviajoista oli kulunut jo tovi, mutta vielä jalka nousi lennokkaasti! Long Live Polla! 

POLLAN SEURAENNÄTYKSIÄ (80-luvun tilastot puuttuvat, mutta tuskin muuttavat faktoja, uusin päivitys tehty 25.03 2017

Jalkapallo

Eniten kausia seurassa: 28 kautta Jari "Eno" Vartiainen 1990-> (seuraavina Ana 23 ja Joksa 17 kautta, molemmat seuraan myös 1990)

Eniten maaleja seurassa: n. 195 maalia Jukka "Joksa" Jokinen 1990-2005 (Jasko, Ana ja Jippo seuraavina)

Eniten maaleja yhdellä kaudella: 38 maalia Jukka Jokinen 1992 18 peliä

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 7 tai 8 maalia Jukka Jokinen 1990-luvun alku

Eniten maaleja päällä yhdessä ottelussa (Pallopäät special): 3 maalia Antti Kaskimies 1991 (kaikki samalla puoliajalla) ja Mehdin Ibisevic 2005. Uusin kunniakerholainen on Harri Tuominen, joka teki tyylipuhtaan hattutempun päällä (ja syötti lisäksi kaksi...)  huikeassa ottelussa Ikurin Virettä vastaan 1.7.2011, joka päättyi Pollalle 5-2 (0-2).

Suurinumeroisin voitto: 19-1, 1995? (Vuosi ja vastustaja varmistettava, kuriositeettina löytyy ainakin peli YlöR/2:ta vastaan 11-0 vuonna 2002, ja samoin lukemin kauden 2011 päätöspeli AC Juicea vastaan)

Suurinumeroisin tappio: Vähemmän kuin edellinen, mutta faktaa ei ole, lienee joku surullisenkuuluisa Hirsilän reissu 90-luvulla? :(

Eniten keltaisia kortteja: Kari Larmila, Melko varmasti ja likipitäen kaikki puhumalla;) Harri T. laittaa jo todellisen haasteen tässä kisassa.

Eniten ulosajoja: Ollaan niin siistiä porukkaa, joten aika vähällä joukkoon pääsee, 3-4 punaista anyone?

Eniten ulosajoja katsomon puolelta: Mauri Konttinen (Parikolme?, ainakin MustaPee mukaanluettuna)

Eniten tehtyjä maaleja (seura) yhdellä kaudella: 85 maalia 1992

Vähiten tehtyjä maaleja (seura) yhdellä kaudella: 14 maalia kaudella 2016, maalikuninkuus voitettiin kahdella maalilla:)

Eniten sarjapisteitä kaudella: 41 tai 43 pistettä 1992/1993 18 peliä (80-luvulla saattaa löytyä joku vuosi, mene ja tiedä...)

Vähiten pisteitä kaudella: 4 pistettä kutonen 2016 20 peliä (4 pistettä kutonen 2014 18 peliä)

Eniten maalittomia pelejä kaudella: 7 peliä 2008 18 peliä (katastrofikausi)

Pisin putki (seura) ottelut, joissa onnistuttu maalinteossa: 21 peliä 30.07 2006 - 19.08 2007, Huom! Kaudella 2000 kaikissa sarjapeleissä (16 kpl) jokaisessa väh. yksi maali!

Pisin putki (seura) ottelut tekemättä maalia: 4 peliä heinä-elokuu 2008

Pisin putki (seura) ottelut päästämättä maalia: 2 peliä kesäkuu 2001, toukokuu 2002 ja 2005 (Löytynee vanhempiakin ja ehkä pidempiä 80- ja 90-luvulla, mutta onhan ainakin helppo parantaa!)

Pisin putki ilman voittoa: 22 peliä 23.07.2014->17.09.2015 

Futsal

Eniten futsal-kausia seurassa: 18 kautta Jari "Eno" Vartiainen (Bubbling under 16 kautta Jasko ja 15 kautta Antti Kaskimies)

Eniten futsalmaaleja seurassa: 282 maalia Jasko Mlivic (Ana n. 132, Ispi n. 65, Harri Tuominen 56, Eke Ylinen n. 55 maalia ja Timo "Nike" Helenius n. 45 maalia)

Eniten maaleja yhdellä futsalkaudella: 30-32 maalia Antti Kaskimies (2.div 1997-1998 14 peliä) ja 30 maalia Jasko Mlivic (harraste-E 2005-2006 16 peliä)

Eniten maaleja yhdessä futsal-ottelussa: 7 maalia Antti Kaskimies (2.div syksy 1998 Polla-Kal-Ju 9-4 Mäntässä) ja Eke Ylinen (2.div 2001 Polla-ToiP-49 15-2 Lopella)

Eniten tehtyjä futsal-maaleja (seura) yhdellä kaudella: 93 maalia 2.div 2000-2001 19 peliä

Vähiten tehtyjä futsal-maaleja (seura) yhdellä kaudella: 26 maalia harraste-B 2007-2008 14 peliä

Suurinumeroisin voitto (futsal): 15-2 (2.div 2001 Polla-ToiP-49 Lopella)

Suurinumeroisin tappio (futsal): 2-13 (2.div Polla-Nepa 2.div 2001 Rahola ja Ballheads-PeePee Harraste-B 2014 kevät)

Täydennyksiä, korjauksia ja kuvia ynnämuuta matskua saapi toimittaa seuran mailiin!!

 

PALLOPÄÄT ELI FC POLLA NYKYÄÄN


Kesän sarjat 2000-luvulla ovat menneet kokonaan kutosessa ja noususta ei olla varsinkaan viime vuosina edes haaveiltu. Joukkueen keski-ikä on muutamana kautena ollut yli 35-v ja seurassa onkin ollut meneillään murrosvaihe vanhojen pitkäaikaisten "soturien" hiljalleen hiipuessa ja lopetellessa peliuraansa... Pitkäaikaisista Pollan miehistä viime vuosina ovat jääneet syrjään mm. Hirvosen Ispi, Joksa, Sirkeojan Tero ja Marttilan Ilu. Kaudella 2015 kesän toiminnassa oli enää pari pelaajaa "viime vuosituhannelta" eli Ana ja Eno.

Toiminnan jatkumisen kannalta 2019 eletään mielenkiintoisia aikoja kun joukkueen uusiminen viime kauden tapaan jatkuu kiivaana, joukkueeseen tarvitaan runsaasti uutta innokasta väkeä jatkamaan hienoja perinteitä!
Viel' on Polla voimissaan!