FC Polla - Iku/2 Messukylä

4.6.2018

Pollan kolmannessa pelissä vastaan astui alkukauden kolmella tappiolla aloittanut Iku 2. Ennakkoon ottelusta odotettiin tasaista vääntöä, mutta kuinkas kävikään.

Jo pelin viidennellä minuutilla vastustaja pääsi laukomaan kuudentoista rajalta vedon, joka vastustamattomasti painui Pollan verkkoon. 26 minuutin kohdalla vastustajalle myönnettiin vapaapotku, jonka jälkitilanteesta tilanne muuttui 0-2:een. 0-3 taas oli Pulkkisen Tomin taidonnäyte (teki pelissä 4 maalia), kun hän rynni Pollan puolustuksen läpi ja laukoi pallon verkkoon. 0-4 tilanne haiskahti hiukan paitsiolle ja näissä numeroissa siirryttiin tauolle.

Toiselle puoliajalle Polla lähti takaa-ajo asemasta ja vähän riskillä lähdettiin hyökkäämään. Paikkoja Polla kyllä sai maalin tekoon, mutta kun ei mene niin ei mene. Jasko pääsi laukomaan kuudentoista sisältä, mutta huono osuma palloon ja helppo pala maalivahdille. Vileniuksen Janin hienosta läpisyötöstä Jauhojärven Pasi pääsi maalivahdin kanssa kasvotusten, mutta ei vaan askelmerkit osunut tällä kertaan kohdilleen. Sen sijaan vastustaja pääsi toisella puoliajalla vielä kaunistelemaan lukemiansa parin maalin verran ja loppuvihellyksen soidessa lukemat oli 0-6. Tällä hetkellä Polla tuskailee maalinteon kanssa. Toivotaan, että seuraavaan peliin mennessä planeetat ovat sen verran liikahtaneet, että Pollan maalihanat aukeaa.